Tämä pieni kaloritaulukko kertoo sinulle montako kaloria
pistelet suuhusi päivittäin. Yleensä laihduttajan ruokavalio
saa sisältää 1200 - 1500 kilokaloria. Muista kuitenkin, että
päivittäinen kalorinkulutus on yksilöllistä ja siihen
vaikuttaa muun muassa liikunnan määrä.
Kiinnitä pelkän kaloreiden laskemisen sijaan huomiota myös
rasvan määrään. Uusimpien kansainvälisten suositusten mukaan
rasvan osuus päivittäisestä ruokavaliosta saisi olla enintään
30 prosenttia.
Energiasisältö kilokaloreissa (kcal)/100 g
Ohje: Kirjoita syötyjen ruokalajien kohdalle määrä
grammoina. Kentästä toiseen siirryt kätevimmin
tabulaattorilla.
Laihdutusvinkit
Kirjoita vinkkisi kenttään.
saksan keskitysleirillä ei ollut yhtään ylipainoista ihmistä.Syö vähäkalorista proteiiniruokaa. Kaikki tietää,että kun syö vähemmän kun kuluttaa,niin laihtuu.Mutta,mutta... mistä tahdonvoimaa siihen ettei marssi jääkaapille.Pitäisi olla kotoa pois ja tulla vaan väsyneenä nukkumaan ja taas aamusta "pellolle",hih <3Liikuntaa 1-2 kertaa viikossa ja 2-3 kertaa viikossa päivän kalorimäärä naisilla 500 ja miehillä 600. Kuluta enemmän kuin syöt ni laihdutei punaviiniävain emäksistä ruokaa ja proteiini pitoistaAlle 500 kcal per päivä.ei näy listalla puurojen energiamääriä!!! esim 4-viljan- ja ruispuuro puuttuu kokonaan, samoin kaurapuuro.1000-1200 kcal/pvä, sillä jaksaa. Paljon proteiinia, kuten rahkaa ja raejuustoa. Makeannälkään vähähiilaripitoinen proteiinipatukka joskus ja jouluna. Plus paljon (väh. 4 kuppia/pvä)rasvanpolttoa edistävää vihreää teetä!VLCD:llä 10 vkoa -25 kg. Ei tartte kitua vuosia että saa kilot karisemaan. Ja antaa muuten hemmetin hyvän motivaation terveelliseen elämään.Juo vain vettä, kaloritonta kivennäisvettäk, teetä ja kahvia mustana!ei kannata lopettaa syöntiä, jos sen teet saatat sairastua anoreksiaan. lopulta kuolet. :) onnea, ainakin kuolet laihana (-:Peruskulutus 3338 kcal? olisikin, niin ei olisi tätä paino-ongelmaa.Säännölliset ruokailuajat, pienemmät annokset, lautasmalli käyttöön, täysraittius, runsas veden juonti, lisää kasviksia, marjoja, vähärasvaiset tai rasvattomat tuotteet, päivittäinen liikunta. Eiköhän sillä kilot karise. Jos ei niin sitten Erittäin niukkaenerginen dieetti, jos olet suht koht terve. Jos sinulla on sairauksia ja lääkityksiä, kysy neuvoa ensin lääkäriltäsi.Hei, listalta puuttuu kaurapuuro. T. Jari Kohonenhttp://areena.yle.fi/tv/1829498Lopeta Salkkarit ja kaikenmaailman Kauniit ja rohkeat. Myy telkkarisi. Saat sata-varmat tulokset. Muistakaa laihduttajatoverit juoda tarpeeksi vettä! :)7 viikkoa sitten 113,3 ja nyt 102,5. Aamupalaksi pala näkkäriä, juusto- tai kinkkusiivu, puolikas tomaatti. Päivällä salaattia, 100g lihaa, vihanneksia ja näkkäripala. Illalla vielä vähän raejuustoa, näkkäri, pala kurkkua/porkkana. Kaikki makea on jätetty pois. Helppoa laihtua kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Jatkuva nälkäkään ei enää haittaa. Enää 40 kiloa ihannepainoon.Vuosi sitten olin nestepaastolla kaksi viikkoa. Söin/join siis vain nestemäistä ravintoa, mutta monipuolisesti. Eli maitoa, teetä, kahvia, tuoremehua, mustikkakeittoa, juotavaa jougurttia, liha- ja kanalientä yms. Mutta en juonut alkoholia, energiajuomia enkä sokeroituja limonadeja. Paino putosi n. 5 kg. Sen jälkeen vielä suht vähällä kiinteällä ravinnolla pari kiloa lisää. Ja nämä kilot ovat pysyneet poissa yli 11 kk. Liikun kohtullisesti, mutta en himona. Olo on kevyt ja hyvä. Nainen 61 kg.mun paino on tällä hetkellä 49.5 mutta pysyy tasaisena.mä yritän syödä terveellisesti ja monipuolisesti ja muistan lenkkeillä joka päivä. mä yritän pitää painon tasaisena. toivon että onnistun siinä.ite painoin 106 kg ja painoni putosi alle vuodessa 45 kg (: suosittelen teillekkin syömättömyysdiettiä ystävät, se auttaa :))))INBODY 720 kehoanalysaattorilla tiedät mitä olet,minulla on ihanteellinen ylipaino,lihasmassaa enemmän.Saat selville kalorit mitä tulisi syödä, että laihtuu, laihallakin ihmisellä voi olla pelkkää rasvaa ja lihasmassaakin puuttuu, älä ole murheissasi, kyllä onnistuukahvileivät pois työpaikalla,laske viikoissa ja kuukaudessa tai miltä se näyttää yhdessä kasassa esim. vuoden aikana, yksi pysyvä muutos.500 kalorii päiväs nii hyvä tulee